Kielioppi edellä puuhun

Kun olin nuori opettajanplanttu, en opettanut kielioppia. Olin todella kapinallinen, mikään valmis opetusmateriaali ei kelvannut minulle (ei muuten kelpaa vieläkään, mutta yksittäisiä tehtäviä sentään voin toisinaan hyväksyä). En myöskään tiennyt kielitaitotasoista mitään, enkä siitä, mikä sana voi olla vaikea tai mikä sana yleensä on tärkeä. En oikein tiennyt aikuisen ihmisen elämästäkään vielä mitään, saati mitä aikuiset maahanmuuttajat joutuvat Suomessa oppimaan tai mikä sitten oikeastaan on tärkeää, kun muuttaa uuteen maahan. Väänsin todella ala-arvoisia oppimateriaaleja Wordin ja Clipartin voimin. Saatoin käyttää tuntitolkulla aikaa tehtävään, jonka opiskelijat tekivät viidessä minuutissa. Ensimmäiset opiskelijat oppivat minusta huolimatta.

Minut palkattiin Saloon maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen aikana, jolloin järjestelmää oltiin muuttamassa siten, että aloitukset voisivat sujua joustavasti monta kertaa vuodessa. Nykyään tämä on arkipäivää, ryhmiä täydennetään sitä sen kummemmin opettajilta kysymättä, mutta on eri asia, miten opettaja pystyy ottamaan mukaan opiskelijat milloin vain. Osaako hän imperfektin? Onko opiskellut monikon partitiivin? Niinpä.

En ikinä tule unohtamaan, miten Pia Friberg opasti minut funktionaalisuuden maailmaan piirtämällä jalallaan lattiaan ympyröitä ja niiden päälle toisia ympyröitä kuvaamaan, miten temaattisella kielenopetuksella voidaan varmistaa asioiden kertautuvuus ja samalla se, että sisään voidaan ottaa milloin vaan, kun teema vaihtuu. En ymmärtänyt mitään. Mutta ne ympyrät ovat jalostuneet matkan varrella Gimaran metodiksi ja väitän, että nyt ymmärrän täysin. Nyt se on minulle ainut oikea tapa opettaa kieltä. Kyllä toisellakin tavalla voi oppia, koska kaikki opiskelijat oppivat opettajasta huolimatta. Kyse onkin vain siitä, miten vaikeaa kielen oppimisesta täytyy tehdä.

Matka oli pitkä ja tein (teen) paljon virheitä. Kun olimme saaneet Salossa hahmoteltua ensimmäiset kolmen tason (nyk. kolmen moduulin) Eurooppalaisen viitekehyksen teemoihin perustuvat opetussisällöt, alkoi porukka liikkua opettajalta opettajalle. Me emme vielä ole opiskelleet negatiivista perfektiä, ei hän vielä voi vaihtaa ryhmää. Tämä opiskelija on todella taitava, katsokaa tätä sijamuototehtävää. Korostan, että kyse ei ollut huonoista opettajista. Minulla oli loistavat kollegat. Kaikilta opin hyvässä ja pahassa, mutta enimmäkseen hyvässä. Eniten minulle silti ovat opettaneet omat opiskelijat.

Se saattoi olla aikaa, kun olimme kirjanneet ns. tuotekortteihin kunkin kurssin kielioppisisällöt. Minun korvantaukseni olivat jo kuivuneet ja olin löytänyt Leila Whiten. Opetin verbityyppejä valehtelematta 4 kuukautta kurssista. Eivät oppineet. Tai oppivat kyllä tunnistamaan, mutta taivuttamaan eivät. Sitten eräs opiskelijani, 17-vuotias kurdipoika, kirjoitti kauniin runon. Poika oli siirtynyt luku- ja kirjoitustaidon ryhmästä kotoutumiskoulutukseen. Runossa hän lensi taivaalla verbityypin ja partitiivin kanssa. Silloin tajusin, että ei näin.

Vaihdoin strategiaa ja aloin saada tuloksia. Tuntui, että opiskelijat oppivat jo minun takiani, ei vain minusta huolimatta. Sitten eräänä päivänä yksi opiskelija oli saanut kaveriltaan ”toisesta huoneesta” (eli toisen opettajan luokasta) tärkeän paperin ja vaati saada tietää, miksi meillä ei ole tällaista tärkeää partitiivipaperia. Istuin hänen kanssa alas ja pyysin kaivamaan kansion, johon hän oli kerännyt jakamaani materiaalia. Näytin hänelle. Katso, tässä sinä kerrot, mitä sinulla on kotona. Kerroit, että sinulla on pöytä ja neljä tuoliA. Tässä sinä kerrot, että sinulla ei ole autoA. Tässä sinä kerrot, että rakastat sinun äitiÄ. Kävimme läpi teemat ja jokaisesta teemasta osoitin kohdan, jossa keskityimme nimenomaan tuottamaan tarkasti partitiivin, mutta oikeassa tilanteessa. Samalla osoitin tärkeästä partitiivipaperista, mitä kohtaa olimme missäkin harjoitelleet. En koskaan antanut hänelle tärkeää partitiivipaperia, mutta aivan varmasti opetin sen ja monta kertaa, uudelleen ja uudelleen.

Se juuri on funktionaalisen kieliopin kauneus. Siunattu olkoon se opettaja, joka kertaopettamalla saa opiskelijat käyttämään virheettä partitiivia ja vielä tietämään, missä tilanteessa sitä tulisi käyttää. Ehkä pikemminkin tulisi sanoa siunattu olkoon se opiskelija, sillä sellaisia on harvassa.

Anita Hartikainen, myönsi suomen kielen papereista olevan hyötyä opettamisessa. Olen samaa mieltä, niistä on hyötyä, mutta niistä voi olla myös haittaa. Tutkinto ei opeta ketään, ihminen opettaa. Olen nähnyt loistavia suomen kielen opettajia, jotka jaksavat inspiroida, auttaa, kehittää, toistaa ja kannustaa. Olen myös nähnyt umpisurkeita pedagogisesti päteviä suomen kielen maistereita, joiden opetuksesta ei pirukaan ota tolkkua.

Väitetään, että Gimarassa ei opeteta kielioppia. Kyllä opetetaan. Minä opetan kielioppia aina, kun opetan suomea. Mutta en koskaan anna tärkeää partitiivipaperia, koska ne ryhmän kielitietoisimmat kyllä hokaavat, mistä on kyse ja muut oppivat puhumaan ilman tätä tietoakin.

XX laitto mulle viime viikolla itkuviestejä. Kun hän ei ymmärrä ktp. Loppujen lopuksi selvis, et hänelle oli vaikeeta valita mihin-muodon päätettä. Se siitä ktp:stä. Yritin vaan kysyä, et osaatko vastata kysymykseen ”mihin sä meet?”. No joo hän kyllä osaa. Mie oon opettanu XXlaisii kohta 2 moduulii eikä ne tiijä vieläkään mikä on ktp tai mitkä kolme päätettä illatiivilla on. Eikä haittaa menoa. – Opettaja kertoo chatissa entiseltä opiskelijaltaan tulleesta viestistä.

Muistan benchmarking-retken eräälle kotoutumiskoulutusten toteuttajalle reilut kymmenen vuotta sitten. Ryhmässä oli paljon luku- ja kirjoitustaidon ryhmästä tulleita. Seinälle oli nostettu verbityypit ja sijamuodot. Minkä viestin se antaa oppijalle? Tämä on tärkeää. On aivan uskomattoman tärkeää, että sinä tiedät tämän olevan verbityyppi 3. Ilman tätä sinä et koskaan voi oppia suomea ja saada Suomesta töitä.

Muistan myös tärkeän sijamuotopaperin, jossa kissa on ikkunalla, kissa hyppää ikkunalle ja kissa hyppää ikkunalta, sen jälkeen kissa onkin jo puussa. Opiskelijan reaktio paperiin oli: Mä en vittu halua tietää, missä kissa on. Mä haluan oppia puhumaan suomea.

Gimaran suosituin video on edelleen alkuaikoina tehty imperfektivideo. En ole varma, haluanko tietää syytä.

5 Replies to “Kielioppi edellä puuhun”

  1. Puhut täyttä asiaa! Näin sen pitääkin olla. Näin yritän itsekin toimia, joskus tosin epätoivoisesti yritän opettaa peruskielioppia. Päivässä huomaan, ettei kannata hakata päätä seinään, ei toimi. Seuraavana päivänä palaan takaisin toiminnallisten metodien pariin ja taas ryhmän hiljaisimmatkin puhuvat suomea ja paljon.

    Liked by 1 henkilö

  2. Minä opin oivaltamaan asioita juuri näin, kun opettelin kiinan toisena kielenä Pekingin sumussa. Koska olin kielitieteilijä, halusin usein tietää enemmän kuin silloisella lähikehityksen vyöhykkeelläni oli. Välillä pakotin itseni olemaan kysymättä ja tein omat säännöt ja oivallukset.

    Ja kiitos, Pirkko! Kielioppi on kiva tuki. Jos ei ehdi valmistella, aina voi opettaa sääntöjä. Ei siitä mitään hyötyä ole, mutta kuluu se aika niinkin. Opettajan toki pitää olla myös armollinen itselleen. Ei joka päivä tarvitse olla mahtava. Riittää, jos on useimmiten 😉

    Tykkää

  3. Toisaalta kielioppia sekin on, että opettaa riisiä, perunaa, rahaa. Jps sitä ei mainitse, että niin tämä on nyt se paljon puhuttu partitiivi, niin ok, mutta onhan se silti se ja kielioppia se on ilman nimeämistäkin. 🙂

    Minä olen noviisi ja kerron kielioppitermejä kohtuudella – toisaalta jos kerron silti asian sisällön, niin tosiaan, asiahan on se ja sama. Mutta en ole ihan varma, onko se niinkään, että säännöistä ei ole mitään hyötyä. Ihmiset oppivat eri tavoilla, ja osa haluaa lokeroida asioita. Jos myös tietää, että taas tarvittaisiin partitiivia, niin jonkun mielestä voi olla kätevää kaivaa päästä vain partitiivilokerosta sana eikä niinkään toljottaa esim. a-päätteisiä sanoja eri tilanteissa. Kaikilla ei myöskään koskaan syty lamppu auttamatta, että hei, se on se ihan sama muoto kielteisessä omistuslauseessa kuin ainesanan yhteydessä. Mutta totta kai drillaamisesta ja malliesimerkeistä on paljon hyötyä.

    Tykkää

  4. Hei Pauliina!

    Juuri näin, kielioppiapa hyvinkin. Ei kieltä voi opettaa ilman kielioppia, mutta sitä ei myöskään tarvitse nostaa keskiöön, koska se on vain osa kieltä. Totta kai opetan kielioppia ja jopa siten, että kiinnitän huomiota oikeaan muotoon, jos merkitys on muuten selvä. Joskus annan termit niille, jotka niitä janoavat. Esimerkiksi sana partitiivi on erinomainen erityisesti englantia taitaville part – osa jostakin.

    Osa haluaa lokeroida asioita, olet oikeassa. Toisaalta juuri nämä ihmiset aika pienellä lisäohjauksella löytävät säännöt ja metakielen itsekin, jos sitä kaipaavat. On kuitenkin mielestäni väärin, että kaikki joutuvat opiskelemaan nämä säännöt ja sanat, vaikka abstraktiotaso ei ehkä koskaan tule yltämään tälle kielen analyysitasolle (en arvota, totean).

    Jokainen kotoutumiskoulutusta joskus vetänyt tietää, että valtaosa opiskelijoista ei ole yliopiston käyneitä kielitietelijöitä. Tarvitseeko heillä siis välttämättä lampun edes syttyä ajatukselle, että kielteisessä omistuslauseessa, ainesanassa tai vaikka numeron kanssa käytetään partitiivia, mikäli he automaattisesti tuottavat sen oikein tai ainakin sinne päin? Nimittäin nekin, jotka asian ovat näin oppineet, tekevät virheitä. Malliesimerkit ovat loistavia, samoin drillaaminen. Etenkin, jos drillit pysyvät yhden temaattisesti yhtenevän sanaston sisällä, jotta opiskelijalla on mahdollisuus myös ymmärtää treeni.

    Jokin aika sitten istuin palaverissa useamman kotoutumiskoulutuksen palveluntuottajan, ELYn ja TE-toimiston kanssa. Puheenaiheena oli muun muassa se, että ns. hitaan polun oppijoiden määrä kasvaa. Jos näin on, meidän on turha jäädä suremaan muutosta tai toivoa parempaa ”oppija-ainesta”. Meidän täytyy itse tehdä jotain paremmin.

    Valiokunnan selvityksen mukaan vain 35% saavuttaa kielikoulutuksen tavoitetason, vaikka aikaa on keskimäärin vuosi. VUOSI! Minä tasan tiedän ongelmat itse opettaneena monta ryhmää. Viimeisestä vuoden mittaisesta oma ryhmästäni parhaat olivat C-tasolla ja heikoimmat olivat A1.3. Kaikkea emme voi muuttaa, mutta onhan tuo nyt surkea tulos. Tulos on monien asioiden summa, mutta on meidän syytä katsoa peiliinkin eikä syyttää vain oppijoita.

    Jokainen on joskus ollut noviisi. Noviisi voi olla myös mestaria parempi, sillä läheskään kaikki konkarit eivät ole oppineet virheistään. Työvuodet mittarissa eivät takaa opetuksen laatua, valitettavasti. Noviisi oppii mestarilta ja päinvastoin, jos vain on keskustelua ja vuorovaikutusta. Jos opettajat ovat nokkapokkasilla, menetämme valtavan potentiaalin. Lainatakseni tämän viikon kamerunilaista taksikuskiani: ”I wonder when world will understand that we will achieve more by doing together?” Mietin samaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s