Maahanmuuttajat eivät opi suomea

Paneelikeskustelu 16.2.2019 klo 14

IN ENGLISH

Näin raflaavasti oli kirjoitettu Suomen Kuvalehden (SK 1.2.2019, s.28-31) Ryhtiä kotoutukseen -artikkelin yläpuolelle ja tottahan se on. Artikkelissa tuodaan esille valiokunnan selvitys, jonka mukaan vain 35% maahanmuuttajista saavuttaa kotoutumiskoulutuksen tavoitetason. Tavoitetaso on Eurooppalaisen viitekehyksen mukainen B1.1., joka vastaa Yleisten kielitutkintojen (YKI) tasoa 3. Yleisestä kielitutkinnosta saa yhteensä neljä arviota eri kielitaidon osa-alueista ja parhaimmillaan näistä voi kaksi jäädä alle tavoitetason, jotta arvion saanut voisi osoittaa kielitaitonsa kansalaisuutta hakiessa. Suomen Kuvalehdessä kansanedustajat Hanna Sarkkinen (Vas) ja Eero Heinäluoma (SD) jakavat ajatuksiaan siitä, mitä pitäisi tehdä.

IMG_1523

Suomen Kuvalehti kysyy, pitäisikö kansalaisuuden ehdoksi panna riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. Heinäluoma pitää asiaa keskustelun arvoisena, kun taas Sarkkinen tyrmää ajatuksen. Voisin alkaa saivarrella siitä, mitä tarkoittaa riittävä kielitaito, mutta tyydyn toteamaan, että kansalaisuuden ehtona on jo riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. YKI 3 -kielitaidolla pärjää arkisissa, jokapäiväisissä tilanteissa ja pystyy esimerkiksi ilmaisemaan mielipiteensä ja perustelemaan kantansa yksinkertaisella tavalla. Minun kiinan kielen suullinen taitoni on tuolla tasolla. Voinko sanoa hallitsevani kiinan kielen? En missään nimessä. Joka tapauksessa pärjään arkisissa, jokapäiväisissä tilanteissa ja pystyn ilmaisemaan ajatukseni yksinkertaisella tavalla. Se on alku. Pitäisikö kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitoa siis kiristää? Ei. Olen antanut kotoutumiskoulutuksen ohella vuosien saatossa yksityisopetusta kymmenille Suomessa pitkään asuneille työperäisille maahanmuuttajille, jotka havahtuvat oppimaan suomea siinä vaiheessa, kun haluaisivat hakea kansalaisuutta. Heille YKI 3 on aivan riittävä haaste työn ohessa opeteltavaksi. Samoin primaari- tai sekundaariset luku- ja kirjoitustaidottomat saavat tosissaan ponnistella, jotta saisivat lukunopeutensa YKI-testin vaatimalle tasolle. Tavoite ei kuitenkaan millään tavalla ole mahdoton kenellekään.

Artikkelissa väläytellään myös erilaisia keppejä kuten kielitaitovaatimus pysyvän oleskeluluvan ehtona tai vastaanottorahan leikkaamiset, jos ei osallistu koulutustoimintaan. Porkkanoita sen sijaan ei ole. Pahimmassa tapauksessa tavoitetasoon nopeasti päässeellä ovat kotoutumiskoulutuksen päivät luetut, vaikka oma osaaminen kenties edellyttäisikin huomattavasti parempaa kielitaitoa kuin YKI 3. Tästä syystä kotoutumiskoulutuksen kouluttajat saattavat jättää kielitaitoarvion todellista alemmaksi, jotta asiakkaalla olisi mahdollisuus jatkaa suomen opintojaan. Alueellinen vaihtelu kotoutumiskoulutuksen käytänteissä on karu fakta. Toisaalla kolmen vuoden kotoutumisajan umpeuduttua on turha haaveilla kotoutumiskoulutuksesta, toisaalla voidaan valita koulutukseen maassa kymmenen vuotta asustelleita, mahdollisesti taannoin kurssin kaksi käyneitäkin. Työvoimapoliittiseen kotoutumiskoulutukseen voidaan ohjata myös työssäkäyviä, jos vain osaavat kysyä tai joku osaa heitä sinne auttaa.

Haasteita on monenlaisia, yksi suurimmista ovat kilpailutukset, jotka käytännössä estävät yhteistyön eri toimijoiden välillä. Kilpailutuksista on ollut varsin tiukkaa polemiikkia erityisesti s2-opettajien keskuudessa. Kotoutumiskoulutusten toimijat ovat nokkapokkasilla ja hyvät käytänteet jäävät paperinipuiksi laatikkoon tai nettisivuiksi, joita kukaan ei koskaan lue. Kriteereitä nostetaan siten, että minäkään en enää ole pätevä, vaikka olen kaksinkertainen filosofian maisteri, erikoistunut suomeen toisena ja vieraana kielenä, yli kymmenen vuotta opetuskokemusta ja vielä näyttötutkintomestari, yksittäisistä koulutuksista ja kehittämisprojekteista puhumattakaan. En voi olla ajattelematta, että kenties juuri tässä on menty metsään. Tutkinto ei opeta ketään, ihminen opettaa. Onko meillä sydämen viisautta opettaa tavalla, joka saa kaikki oppimaan?

Minä en pidä kotoutumiskoulutusten kunnallistamista hyvänä ratkaisuna, enkä puolla koulutuksen siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Suomalaisen opetuksen pitäisi olla maailman huippua, eikä kotoutumiskoulutuksen surkeat tulokset eivät johdu huonosta isännästä. Kyse on kuitenkin aikuisista, usein parhaassa työiässä olevista ihmisistä. Urani aikana tapaamistani maahanmuuttajista ylivoimainen enemmistö on ollut erittäin motivoituneita ja aktiivisia. Heidät pitää saada töihin ja nopeasti, kieltä opitaan sitä käyttämällä ja elämällä, ei istumalla kurssilla. Ei aikuisen ihmisen elämää voi laittaa holdiin siksi aikaa, että opitaan kieli. Eikä kotoutumiskoulutuksen tavoite pidä olla kieli, eikä se opetussuunnitelmassa sitä olekaan. Tavoitteena on olla joko työelämässä tai jos se ei vielä onnistu, ainakin kymmenen askelta lähempänä työelämää ja itsenäistä arjenhallintaa Suomessa.

cellular-1352613_960_720.jpg

Jokin aika sitten juttelin romanialaisen miehen kanssa. Hän oli asunut Saksassa ja joutunut työttömäksi. Hän kehui saksalaista palvelua. TE-toimistossa oli sanottu, että olet nuori, sinua tarvitaan. Mene kurssille ja opi saksaa. Hän opiskeli vuoden ja hänelle maksettiin tietty raha ja lisäksi vuokra. Nyt hän ajaa Uberia Englannissa. Toki kotoutumisen voidaan katsoa onnistuneen siinä mielessä, että hän haaveilee paluusta Saksaan ja haukkui englantilaisen systeemin maanrakoon. Kysyin, miten hän puhuu saksaa. Hän sanoi, että pärjää, mutta kurssi oli vähän tylsä, liian paljon kielioppia ja vähän aktiivista kielenkäyttöä.

Nyt päästään asiaan, josta meitä ei saa neuvoa. Jos sinä et ole suomen kielen maisteri, älä tule kertomaan, miten minun pitäisi opettaa. Mielipidepalstoilla kirjoitellaan, miten koulutus on liian kielioppipainotteista, ja s2-opettajien keskuudessa uhotaan, että tulkaa katsomaan, opetus on toiminnallista. Kuka vaan ei voi opettaa suomea, mutta kenen vaan tulisi sitä oppia. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään puolusteltavaa tai seliteltävää. 35% on onneton tulos maassa, jonka opettajankoulutusta viedään ulkomaille. On turha selittää, että opiskelijat ovat vaikeampia. Jos näin on, opettajien on oltava parempia.

Suomen Kuvalehdessä Sarkkinen toteaa, että on leimaavaa sanoa kotoutumisen epäonnistuneen. Olen samaa mieltä, jos puhutaan yksilöllisistä kotoutumistarinoista, ihmisistä ja heidän poluistaan. Jos puhutaan numeroista, kotoutuminen on epäonnistunut. Eikä numeroita kaikesta ole, sillä Heinäluoman mukaan valiokunta ei saanut tietoja kurssien osallistujamääristä tai vastaanottorahan leikkaamisesta. Tarinoita tarvitaan, sillä miten muuten todentaisin kuuden lapsen luku- ja kirjoitustaidottoman yksinhuoltajaäidin olevan lähempänä työllistymistä koulutuksen jälkeen kuin tarinalla? Rinnalle tarvitaan kuitenkin myös dataa ja numeroita.

Leima otsassa ei auta ketään toimijaa eteenpäin, kaikkein vähiten maahanmuuttajia. Jokaisen toimijan on silti pystyttävä katsomaan peiliin ja tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti ja kysyttävä, mitä minä voin tehdä paremmin. Sen jälkeen tärkein kysymys on, mitä voimme yhdessä tehdä asian korjaamiseksi.

anders-3361950__340.jpg

Seuraa Gimaran YouTube-kanavalla keskustelua aiheesta. Annetaan puheenvuoro kotoutujille ja jo kotoutuneille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s